Tunnekeholla tarkoitetaan kehon yhteyttä tunteisiin. Kehoon kertyy elämän aikana erilaisia tunnelukkoja, jotka ovat yleensä tavallisten lihasjäykkyyksien tapaisia tai outoja, kipeitä tai tunnottomia pisteitä. Tunnelukko sisältää padottuja tunteita, joita ihminen ei syystä tai toisesta ole sallinut itselleen. Niitä voi syntyä traumaperäisesti tai niitä voidaan oppia esimerkiksi omilta vanhemmilta jo lapsena. Tunnelukot ohjaavat ihmisen ajattelua ja kehollista toimintaa alitajuisesti ja siksi ne salaa ohjaavat ihmisen koko elämää. Lukko voi pitää sisällään pelkoa, ahdistusta, surua tai vihaa. Tunnelukkoja voi olla eri puolella kehoa. Useimmin kuitenkin lantion ja rintakehän alueella.
Hoidettaessa tunnelukkoja hieroja pyrkii aistimaan ihmisen tunnetilaa, hengitystä, sydämensykettä. Hieronnassa käydään läpi kehon kipeitä alueita hyväksyvästi koskettaen. Tavoitteena on löytää hengityksen kanssa läsnäoloa kehon tunnelukkoihin ja nostaa kätkettyjä tunteita takaisin pinnalle. Tunteen noustua haemme hyväksyntää tunteelle ja mahdollisesti myös tunteen syille.
Kun padottuja tunteita on käsitelty, on niistä helpompi luopua. Luopumisen jälkeen keho on vapaampi ja kevyempi. Ajatus ja mieli kirkastuvat ja on mahdollisuus löytää jotakin aivan uutta tai nähdä vanhat asiat uudella tavalla. Hoidon kesto on noin 2 tuntia.